Pieni tauko taas vierähtänyt kirjottamisesta. Ajattelin nytten pitkästä aikaa kirjoittaa taas. Välillä muusta aiheesta kun lapsistani.
Nimittäin äitini kuolemasta. Aihe on todella arka vielläkin minulle vaikka siitä on vierähtänyt reilu 10-vuotta. Läheisimmät ystävät tietävät mitä tapahtu mutta nyt kirjotan sen myös tänne.
Elettiin 2006 vuoden loppua. Olin tuolloin 16-vuotias. Tiedettiin siskoni kanssa että äiti on masentunut. Hakenut apua siihen mutta tuntuu että ei oikeen saanut kunnollista hoitoa. Itse asuin isäni kanssa Vantaalla. Olin äitini kanssa tekemississä melkeen päivittäin ja kävin hänen luonaan sekä soiteltiin.
Menin äitini luo yöksi 22.12.2006. Isäni tuli hakemaan minut aamulla 23.12 Laukaaseen joulun viettoon. Äiti nukkui. Nukuin viellä äitini vieressä sinä yönä. En halunnut herättää häntä aamulla kun iskä tuli hakemaan. Jätin lapun pöydälle että lähdin yms. Jos oisin tiennyt että näen äitini viimesen kerran elossa. Olisin herättänyt, kertonut kuinka paljon rakastankaan häntä ja halannut pitkään.
Joulupyhien jälkeen lähdin Lieksaan. Äitini laittoin minulle viimesen tekstiviestin 12.1 joka on minulla vielläkin tallessa vanhassa puhelimessa. Jossa luki:
"Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla, mut lapset voivat purjehtia unilaivalla."
Äiti muisti että se oli lempilauluni kun olin lapsi.
Viikko kului. Yritin soittaa äidilleni eikä hän vastannut. Soitin siskolleni onko hän kuullut äidistä mitään. Ei ollut kun uutena vuotena viimeks. Lähdin seuraavana päivänä junalla takasin Helsinkiin puhelin oli jo mykistynyt kokonaan. Sovin siskoni kanssa että käyn seuraavana päivänä koulun jälkeen äitin luona ja antoi avaimet minulle sinne. Olin pääsemässä koulusta siskoni laittoi viestiä minulle että hän tulee mukaan ja nähdään mellunmäen metroasemalla. Bussissa sanoin siskolleni että minulla on pieni aavistus mitä on tapahtunut. Mutta en vaan halunnut uskoa sitä. Päästiin äitini asunnolle. Avattiin ovi ja ihme haju tuli vastaan luulin että joku roskapussi on jäänyt haisee. Keräsin postit ovelta ja sisko meni edellä asuntoon. Ennen ku pääsin keittiöön yökkäilin pahaa hajua. Sisko meni äitini makkariin ja menin melkeen heti perässä. Yht äkkiä siskoni juoksee minun luo ja työntää pois äidin makuuhuoneesta vaikka kerkesin jo nähdä. Kysyin vaan siskoltani onko äiti kuollut johon vastas että on. Siskoni soitti hätäkeskukseen. Sisko sanoi että äiti on kuollut johon ne sano että kokeile pulssia johon vaan tokas et ei varmaan koske ku näkihän sen jo että se on kuollut jo monta päivää sitten. Soitin isällemme että äiti on kuollut. Iskä tuli samantien paikanpäälle. Ambulanssi miehet ja poliisit tulivat paikalle ja kuulusteli siskoani. Lähdettiin pois sieltä ennen kun ruumisauto tuli hakemaan.
Tuntemattomille olen sanonut että äitini kuoli sairaskohtaukseen vaikka todellisuudessa hän teki itsemurhan viinalla ja lääkkeillä. Ehkä se oli jotenkin häpeällistä sanoa mitä äiti teki. Miks teki? Sitä ei kumpikaan osaa sanoa. Ei äiti jättänyt minkäänlaista viestiä/kirjettä.
Aluksi tuli viha ja katkeruus että miten se oli niin itsekäs ja meni tappamaan ittensä. Itse olin kummiski viellä 16 ja siskoni 18. Hän itsekkin oli vasta 41v ja elämää viellä paljon jäljellä.
Käytiin viellä iskän ja siskon kanssa kattomassa äiti kun se oli arkussa. Laitettiin ruusut ja minun sekä siskoni valokuvat äidin mukaan.
Ei minulle ja siskolleni tarjottu mitään kriisiapua koskaan. Meillä on maailman paras isä jonka avulle selvittiin vaikeista ajoista siskoni kanssa.
Nykyään sitä miettii miltäköhän äiti näyttäis? Minkälainen mummo se olisi minun lapsilleni? Olisi niin paljon kerrottavaa ja sanottavaa.
Uskon että äitini olisin maailman paras mummi.
Muistan vielläkin äidin äänen miltä se kuulostaa.
Ikävä on todella kova vielläkin mutta sen kanssa on oppinut elämään ja elämä jatkuu. <3
Itkuja varten on ihmisen silmät.
Vierikää kyyneleet.
Tuleehan tuolta se toinen päivä
Kun on kepeät askeleet.
 |
| Sinulta jäi elämä kesken ihan liian aikasin. Vaikka sanoin synkästä talvesta kohti kauniimpaa kevättä. |
Äiti
11.8.1965 - † 20.1.2009
